28.2.2009 - Baari-ilta julkaistu

Uutiset
Tietoa
Projektit
Foorumit
Vieraskirja

Pikanavigaatio:

Tervetuloa Serpent Picturesin kotisivuille!

[ English ]


Uutiset

16. toukokuuta 2010 #53
Viime uutisoinneista onkin kulunut jo reilusti yli vuosi, järkyttävää. Viime vuoden tuotokset jäivät melko laihoiksi. Kevät kului Rotanloukun uutta ja eeppisempää kakkoskautta suunnitellessa, mutta sepä tössähtikin eri osapuolten kiinnostuksen puutteeseen. Loppuvuosi kului sitten muiden projektien ja ei minkään parissa.

Tänä vuonna luvassa on uusi yritys. Alkuvuoden ajan on suunnitteilla ollut täysin uusi sarjaprojekti, jonka suunnittelun olisi jo pitänyt olla pidemmällä, mutta muut kiireet ovat olleet ilkeinä esteinämme. Tarkoitus kuitenkin olisi, että kesän aikana projekti saataisiin suurimmalta osin kuvattua ja toivon mukaan jaksot julkaistua jossain vaiheessa hieman säännöllisemmin väliajoin kuin Rotan tapauksessa.

Lisätietoja luvassa lähikuukausina.

---

Vanhaa tietoa, mutta Vimeo-palvelun muutoksen takia korkealaatuisia MP4-versioita ei enää pysty lataamaan. Kenties jonkinlaisen suunnitelma B:n saamme tämän vuoden puolella aikaan.Aki Ahonen
28. helmikuuta 2009 #52
Viimeisin tuotoksemme, lyhytelokuva nimeltä Baari-ilta, on viimein julkaistu. Kyseessä oli eräänlainen "harjoitusprojekti", joka ei oikeastaan täyttänyt harjoitusvaatimuksia vaan sen sijaan siitä tulikin julkaisukelpoinen teos.

Baari-ilta kuvattiin viime vuoden lopussa ja leikattiinkin aika hyvään kuntoon siinä parin viikon sisällä kuvauksista, jotka kestivät kaksi päivää. Kaikkien muiden kiireiden takia en kuitenkaan saanut korjailtua ääniraitaa julkaisukelpoiseen kuntoon kuin vasta nyt, joten siksi julkaisu hieman venyi. (3 kuukautta vain sentään ja peräti päivän hommasta oli kyse.)

Baari-iltaan pääsee käsiksi uudelta sekalaisuussivultamme tai paljon parempilaatuisena Vimeosta (latauslinkki sivun lopussa).Aki Ahonen
30. joulukuuta 2008 #51
Vielä se on puskettava vuoden viimeiset höpinät. Nimittäin Rotanloukkua pystyy tiirailemaan nyt myös Vimeo-palvelussa selaimen kautta flash-soittimella: www.vimeo.com/serpentpictures. Tällä hetkellä saatavilla ovat jaksot 1-3. Loput lisätään palveluun joskus ensi viikonloppuna.


Mutta videoitahan voi katsoa selaimessa jo nykyään suoraan Serpentin sivuilla. Miksi oi miksi Vimeo?

No, ensinnäkin joillakin on kuuleman mukaan ollut ongelmia xvid-videoiden toistossa, joten tällä tavoin hekin pystyvät toivottavasti ongelmitta katsomaan tuotoksiamme. Toiseksi, Vimeo antaa käyttäjille ladattavaksi myös lähdevideon, josta selaimessa toistettava versio on luotu, ja nämä lähdevideot (MP4-muodossa: video H.264, audio AAC) ovat parhaimman laatuiset versiot Rotanloukun jaksoista, mitä netistä käsiinsä saa jos ei valtavaa DVD-julkaisua halua ladata. Ohjeita H.264-videoiden toistoon löytyy esimerkiksi täältä.


Vakavassa harkinnassa on myös tämän sivuston XviD-versioiden päivittäminen DVD-julkaisun mukaisiin versioihin. Lisänä mahdollisuus kuunnella jakson kommenttiraitaa tai näyttää englanninkielistä tekstitystä DivX Web Playerillä toistettuna.Aki Ahonen

Uutisarkisto

Sivuston toteutus: Aki Ahonen
DragonBook-vieraskirja: Tommi Kivistö
Uutispoksi-järjestelmä: Aki Ahonen

Sivustolla on käynyt 36837 vierailijaa.

Sarjaprojekti

  • Suunnittelu
palaute@serpentpictures.net
Copyright © 2010 Serpent Pictures
Hosted by Futuron Hosting